Nasu

 

Ruskalammen Aamutähti

K9Data

e. FINTVA Viuhkahännän Ruska

i. Doubleuse Seacruise

kasvattaja: Raija Kauppinen, Helsinki

s.14.8.2002

 

 

Kun Kauppisen Raija oli päättänyt loppukesällä 1998 ostaa Ruskan, minä olin päättänyt ostaa Ruskan pennun ja sitä päätöstä en ole katunut. Nasu on järjestyksessä neljäs kultainennoutajani, mutta ensimmäinen ns. metsästyslinjainen. Olin mukana jo katsomassa Ruskaa pentulaatikossa ja olin Raijalla luona Nasun syntyessä.

Sain valita pentueesta mieleiseni lyhytkuonoisen:) pennun, mutta uskon, että mikä hyvänsä pentu tuosta pentueesta olisi ollut loppujen lopuksi yhtä hyvä. Nasu on kyllä aina ollut lahjakas noutaja -ensimmäisen tavin se toi käteeni noin 4-viikon iässä:)

 

Terveys:  

Pevisatutkimuksten tulokset: silmät terveet, lonkat D/D L2, kyynärpäät 0/0

Nasu on ollut perusterve. Nuorempana Nasulla oli muutama luultavasti hormonitoimintaan liittyvä ihotulehdus. Ihotulehdus tuli aina juoksujen jälkeen ja Nasun steriloimisen jälkeen, sillä ei ole ollut enää mitään iho-ongelmia. Puoli vuotta steriloinnin jälkeen Nasulla oli ns. stumppipyometra, joka hoidettiin leikkauksella ja kerran Nasulta irtosi yhden varpaan kynsi sen jäätyä piharitilöiden väliin. Nasu ei siis ole tuosta "huonosta" lonkkien röntgenkuvasta liiemmin kärsinyt, vaikkei sitä ole mitenkään ikinä säästelty.

 

 

Luonne:  

Nasun paras puoli on ehdottomasti luonne. Nasu on mitä parahin perhe ja kotikoira. Se rakastaa kaikkia tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä vauvasta vaariin. Nasu on aina vaatimassa rapsutteluita ja on kova nuolemaan. Yleensä tästä syystä Nasua luullaan vieläkin pennuksi. Kotona Nasu on kuitenkin rauhallinen. Nasulla on erittäin suuri työskentelymotivaatio ja noutaminen on sille elämä.

Nasu on ollut tosi hyvä kaikissa lajeissa, joita olemme kokeilleet. Kilpailleet olemme kuitenkin vain noutajien metsästyskokeissa ja parhaana tuloksena Nasulla on 2*NOME B VOI 1. Nasu sai viime syksynä noi ykköset tosin Tuomon kanssa startatessaan. Nasun suuri into on virheitteni takia purkautunut vinkumisena ja keskittymiskyvyn häiriintymisena ja Nasu on ottanut häiriötä toisista koirista. Viime vuonna vähäisissä harjoituksissa keskityimmekin lähinnä siihen, ettei tehdä mitään. Tuomon sotilallisessa otteessa Nasu on kuitenkin näköjään pysynyt ihan hyvin aisoissa. Nasulle mikä tahansa huomio sekä noutamaan pääseminen on aina palkinto, mikä on tuonut myös vaikeutta sen kouluttamiseen. Toisaalta Nasu ei ole herkkänahkainen eikä ota niin sanotusti nokkiinsa, vaan lähteen aina innokkaana hommiin, mikä onkin Nasu parhaita puolia. Ei ole myöskään vielä löytynyt riistaa, mikä ei olisi ollut Nasulle mieleen. Nuorempana Nasu on tosin välillä pallotellut variksilla ja on yksi varis mennyt AVO-luokan kokeessa rikkikin, kun Nasu heitti sitä ja otti koppia. Nasun suuri into ei siis aina meinaa mahtua sen pieneen pääkoppaan.

Toisille koirille Nasu on aina ollut erittäin ystävällinen ja leikkisä. Se ei tapellut vaikka kerran koirapuistossa eräs pystykorva kävi suoraan sen päälle ja puri sitä. Nasu vain vinkui, juoksi karkuun ja hyppi syliini turvaan. Mitään traumaa tai kaunaa ei Nasulle siitäkään kuitenkaan jäänyt. Nasu on myös suorittanut hyväksytysti Suomen Kennelliiton luonnetestin.

Nasu on toiminut mukavasti myös käytännönmetsällä.

 

 

Ulkomuoto:  

Nasu on normaalin metsästyslinjaisen kultaisen kokoinen ja rakenteeltaan normaali. Nasu painaa noin 24-25kg. Väriltään se on kullanvärinen.

Nasu sai viime syksynä GR:n erikoisnäyttelystä laatuarvosanan KÄY EH.